Lahja Oittinen (os. Kärki) 89v, muistelee kurvisen sukua

Toinen kerta Ilomantsissa oli vuonna 1968, kun lähetyssaarnaaja Pietari Kurvisen muistomerkki paljastettiin Ilomantsin kirkonmäellä. Silloin olin mukana tyttäreni Paulan ja vävyni Pentti Eskolan autolla, jossa olivat mukana myöskin Pekka-poikani yhdessä Tuulikin kanssa sekä Paulan pieni poika, 5-vuotias Kari Juhani. Valokuvassa patsaan takana on Ambomaan piispa, Leonard Auala, vieressään sukuseuran puheenjohtaja Pietari Hakkarainen ja enoni Pekka Lähetyssaarnaaja Pietari Kurvisen Kurvinen. Airueena oikealla Hakka- muistomerkin paljastustilaisuus raisen nuorin tytär Eija (nyk. Karine) kansallispuvussa ja sukulaisia paljon ympärillä.

Toisessa kuvassa olemme seurakuntatalon rappusilla, Toivon ja Armon perhettä paljon mukana, edessä nuorinta polvea: Karin lisäksi Uskon Mikko-pojan 5-vuotias Elina ja 4-vuotias Antti sekä Toivon Anna-Liisan (Suurpää) 6-vuotias Johanna.

Lähetyssaarnaaja Pietari Kurvisen muistomerkin paljastustilaisuus

Vuoden –68 sukukokouksen osallistujia silloisen seurakuntatalon rappusilla

Löysin vanhojen kirjeitteni joukosta vanhan päiväkirjani vuodelta 1928, jolloin olin enoni Pekka Kurvisen luona Karkussa hänen pitämässään rippikoulussa ja pääsin hänen perheensä kanssa Ilomantsin sukulaisia tapaamaan. Mukana olivat Ilma-täti ja serkkuni, 15-vuotias Ilma ja 12-vuotias Auvo. Olimme matkalla Rouhun yksityisautolla läpi Suomen kauniitten seutujen, mm. Ruoveden kautta, Joensuuhun ja viimein Ilomantsiin asti. Enon rippikoulussa Joensuussa 13.7.1928 kävimme Liisi Karkussa, 1928 Kurvisen luona. Hän oli leski, enon serkun vaimo, oikein hauska täti, kirjoitin. Hänen luonaan tapasimme Martta Kettusen (18 vuotta), pikkuserkkumme, joka oli lähetyssaarnaaja Pietari Kurvisen vanhimman veljen Matin, Kristiina-tyttären tytär.

Enon rippikoulussa Karkussa 1928

Jatkoimme matkaa Tuupovaaran Koveroon. Siellä oli Turpeisen talo, jonka emäntä Tilda Turpeinen oli enoni serkku. Siellä oli paljon lapsia. Muistan Helvin ja Toinin, pikkuserkkujamme. Martta Kettunen tuli myös sinne ja otti valokuvia meistä tytöistä, mutta niitä kuvia en ole koskaan nähnytkään. Matka jatkui Ilomantsin kirkolle, jossa eno kävi Makaroffilla, joka on enon pikkuserkku. Sunnuntaina 15.7.1928 eno saarnasi Ilomantsin kauniissa kirkossa. Olimme uimassa Ilomantsin järvessä. Kävimme pappilan pihassa ja puutarhassa näköalaa katsomassa. Näimme Kreikkalaiskatolisen kirkon ulkoapäin. Pistäydyimme Ikosella, mutta isäntä, enon serkku, ei ollut kotona. Jatkoimme matkaa ja käännyimme Särkän tielle. Kapeat tiet, mutta ihanat kukkakedot. Vastassa oli järvi, oikeastaan Koitajoki, joka on Kelsimäen Särkässä. Menimme lossilla yli (n. 150m).

Tilda Turpeinen

Näistä Ilomantsin sukulaisista sain jo 50 vuotta takaperin tietoja lisää kummitädiltäni Miina Kurviselta (synt. 1869), kun hän oli luonani Kokemäen Oittisella noin vuoden ajan vuonna 1949, jolloin hän täytti 80 vuotta huhtikuussa. Siellä häntä tapaamassa kävivät Teodor-velivainajansa poika Aimo Kurvinen äitinsä Hannan kanssa Lammilta, jossa Aimo oli silloin opettajana. Myöskin Tilda-sisarensa tytär, varanotaari Toini Turpeinen Helsingistä, kävi tätiään onnittelemassa.

Tämä minun kummitätini Miina Kurvinen, äitini Ester Kärjen serkku, tuli meille lapsia hoitamaan Usko-veljeni syntymän jälkeen ja oli vuosi kymmenet kotonani hoitaen äidin virkaa oman äitini sairastaessa paljon. Vieläpä hän oli minuakin auttamassa silloin, kun 20-vuotiaana sain ensimmäisen opettajanpaikkani Padasjoen Vesijoella, jossa hän viipyi 1933–35, niin ettei minun tarvinnut aivan yksin kuin orpona asua koulutalossani. Miina-täti oli aivan ihana ihminen, joka aina lauloi ja pulppusi iloa.

Miina Kurvinen

Seuraavana vuonna, 1972, olin mukana tyttäreni ja vävyni autolla. Toivo-veljeni oli mukana Tuulikki-vaimonsa kanssa uskollisesti melkein jokaisessa sukukokouksessa. Hän toi kukkatervehdyksen Matelin muistomerkille ja suvun vanhin, Anna Ikonen, on monessa kuvassa juuri Toivon vieressä. Iltaa vietimme Putkelan metsästysmajalla ja siellä oli myös sauna lämmitettynä. Toivokin tuli valokuvaan suoraan sieltä saunavaatteissa. Tapasin majalla pikkuserkkuni, opettaja Yrjö Ikosen, joka pyysi minua joskus käymään koulullaan Koiterejärven rannalla. En ole sinne koskaan päässyt.

Vuoden 1972 sukukokouksen illanvietto Putkelan metsästysmajalla.

Toini ja Tauno Sanilan vihkiminen ortodoksikirkossa 1982

Vuosi 1982: seisomassa Oiva Hakkarainen, Mikko Kärki sekä Riitta Kurvinen

Seuraavan kerran olin Sukuseuran kokouksessa Kantelettaren 150-vuotisjuhlassa 22.7.1990. Veljeni Toivo Kärki ei enää ollut mukana ja minä vein kukkatervehdyksen hänen puolestaan Mateli Kuivalattaren hautamuistomerkille. Armo-veljeni perhettä oli paljon mukana. Toinen tärkeä tapahtuma oli siellä: Matkamiehen ristin paljastustilaisuus lähetyssaarnaaja Pietari Kurvisen muistolle. Rovasti Arvo Salomaa piti paljastuspuheen. Tyttäreni otti paljon valokuvia meistä sukulaisista ristin ympärillä. Minulla on kuva serkuistani Kurvisesta ja Sirkka Elorannasta (Pietari Kurvisen pojan P. J. I. Kurvisen elossa olevat lapset) muistomerkillä ja he olivatkin lähimmät sukulaisista. Täältä sukuseuran jäsenet siirtyivät Hattuvaaraan, aivan Venäjän rajalle.

Kukkienlasku Mateli Kuivalattaren haudalle

Poikkesimme ortodoksitsasounassa, joka toimii kyläkirkkona näille rajaseutulaisille ortodokseille. Me menimme Hattuvaaran luterilaiselle kirkolle, jossa kokous jatkui. Siellä tapasin Onni Kurvisen sukua. Monet kaukaisimmat sukulaisista saimme yöpyä siellä, minä sain makuupaikan ruokailutalosta, mutta tyttäreni ja vävyni yöpyivät teltassa. Tällä matkalla tapasin myös Armo-
veljeni nuorimman tyttären Riitta-Miinan ja hänen miehensä Aaro Piipposen 3-vuotiaan Jaakon ja 1-vuotiaan Hilkan kanssa. Heidän kotinsa on Ilomantsissa.

Matkamiehen ristin paljastustilaisuus 1990. Rovasti Arvo Salomaa toinen vasemmalta, hänen vieressään oikealla Eeva Taponen.

Vuonna 1992 oli jälleen sukuseuralla suuri merkkitapaus, nimittäin Pietari Kurvisen syntymän 150-vuotisjuhla. Toivo-veljeni ei ollut enää mukana, sillä hän oli jo huhtikuussa päässyt oman matkansa päähän. Mutta muita sukulaisia oli paljon ja meistä kaukaisimmat saimme yösijan kirkolta oppilasasuntolan huoneista. Lähetyssaarnaaja Rauha Voipio-Vaalas kertoi kirkkotilaisuudessa Pietari Kurvisen seitsemästä työvuodesta Ambomaalla. Minä vanhimpana Pietari Kurvisen lastenlapsista sain jumalanpalveluksessa lukea päivän lukukappaleen Raamatusta. Tälle matkalle tulin yksin junalla Joensuuhun ja sieltä bussilla Ilomantsiin. Osuin samaan bussiin Helsingistä tulleen eläkkeellä olevan juhlapuhuja Rauha Voipion kanssa.

Pietari Kurvinen 150 vuotta, v. 1992

Sieltä Karkun kokouksesta ei minun tarvitse mitään uutta kertoa, kun sukuseuralla on niin hyvä ja tomera sihteeri, Eeva-Riitta Kilpi, Matti Kurvisen sukuhaarasta. Hänen äitinsä on Pirkko Kilpi, jonka äiti on Eeva Pitkänen, Tilda Turpeisen tytär. Toini Turpeisen tapasin täällä Karkussa 50 vuotta sen jälkeen, kun hän oli käynyt luonani Kokemäellä tätiään Miina Kurvista tapaamassa. Toinikin, joka oli samanikäinen kanssani, on jo nyt päässyt hänkin matkansa päähän. Joensuussa asuva seuran sihteeri Eeva-Riitta Kilpi olisi tahtonut tulla minua haastattelemaan viime vuonna, mutta en voinut ottaa häntä vastaan, kun asun yksin. Lupasin hänelle kirjoittaa muistiin ne vanhimmat muistot vuoden 1928 Ilomantsin sukulaisten tapaamisesta enon perheen matkassa ja sen olenkin nyt tehnyt.

Lahja Oittinen (vas.) ja Toini Turpeinen
muistelemassa Karkussa v. 1998

Viimeisen kerran tapasin rakkaan vaarini Pietari Kurvisen Tampereella keväällä 1925, kun hän sitten saman vuoden syksyllä 83-vuotiaana saavutti matkansa pään. Vaari kävi siellä meidän Kärjen lasten koulukodissa meitä Esteri-tyttärensä lapsia tapaamassa.

Äitini, Ester Salome Kurvinen, s. 1.5.1883 ja isäni pastori Frans Kärki vihittiin vuonna 1911. Heidän ensimmäinen kotinsa oli Ahvenanmaalla Värdössa, jossa oli isäni ensimmäinen papinpaikka. Hän saarnasi myös Lemlandin ja Lumparlandin kirkoissa. Sitten isä oli muutaman vuoden apupappina Laihialla, jossa minä ja Armo olemme syntyneet 1913 ja 1914. Usko syntyi jo 1912, kun isä oli Ähtävällä ruotsinkielisessä seurakunnassa lyhyen ajan

Pietari Kurvinen tapaamassa tyttärensä perhettä
Töysässä vuonna 1921. Kuvassa oikealla Frans Kärki. 

Olin keväällä 1925 kerran menossa keskikaupungille ja kuljin kirkkopuiston mäkeä alaspäin, kun yhtäkkiä huomasin vanhan valkopartaisen ukon köpittävän vastaan. Katsoin pitkään: Onko se vaari, rakas vaarini Karkusta? Ja olihan se vaarini. Hän sanoi ollessamme vastatusten, että ”oli unohtanut meidän katumme nimen ja rukoili itsekseen apua Jumalalta. Ja Hän lähetti nyt juuri Sinut vastaan.” Näin saimme me lapsenlapset viimeisen kerran tavata rakkaan vaarimme Pietari Kurvisen. Hän oli ollut seitsemän vuotta lähetyssaarnaajana Ambomaalla (nykyisessä Namibiassa) ensimmäisten lähettien kanssa, palasi takaisin.1875 vaimonsa Wilhelmiinan ja pienen 2- vuotiaan Hannan kanssa. Pieni Samuel kuoli alle 1-vuotisena ja haudattiin Kapkaupunkiin ennen muun perheen Suomeen lähtöä. (Vaarista on kirjoitettu useita elämäkertoja).

Wilhelmina ja Pietari Kurvinen Kapkaupungissa 
lastensa Hannan ja Samuelin kanssa.

Kirjoitan vielä äitinikin historiaa: Hän syntyi vappuna 1883 Helsingissä ja käytyään keskikoulun Tampereen tyttölyseossa lähti 17-vuotiaana, v. 1900 lähetystyöntekijäksi Japaniin pastori Alfred Wellroosin perheen kanssa, palasi kuuden vuoden kuluttua takaisin Suomeen 1906. Tämän elämänvaiheensa hän on kirjoittanut v. 1908 pienessä kirjasessaan ”Kuusi vuotta Jaappanissa pääpiirteissään”. Kun vuonna 2000 Suomessa vietettiin Japaninlähetyksen 100-vuotisjuhlia Elimäellä, niin siellä esitettiin musikaali ”Jaappaniin, oi Jaappaniin”, jonka Eeva Takala oli kirjoittanut äitini kirjasen mukaan. Olin juhlissa mukana Pekka ja Tuulikki Oittisen kanssa. Tätä musikaalia esitettiin vielä Helsingissä, Keravalla, Turussa, Nurmossa ja Tampereella, jossa viimemainitussa paikassa näin sen vielä uudestaan Paula-tyttäreni ja Pentti-vävyni kanssa. Armon perhettä siellä oli mukana Hilkka, Pirkko-Liisa, Jussi, Kalle ja Heli. Viimeiset elinkuukautensa (kolme) vietti äitini Vesilahdessa Armo-veljeni luona sairaalasta päästyään ja kuoli siellä 14.3.52. Hänen hautapaikkansa on Vesilahden kirkkomaalla, jonne isänikin haudattiin 1965. Heidän seitsemästä lapsestaan olen minä, Lahja Maria Oittinen enää elossa, 89-vuotias.

Ester Japanissa 1903